Monelle meistä selällään nukkuminen on automaattista. Selälleen saattaa myös huomaamattaan nukahtaa esimerkiksi televisiota sängyssä katsellessaan tai kirjaa lukiessaan, kun väsymys alkaakin äkkiä painaa. Joidenkin anatomia sallii selkäasennossa nukkumisen ilman ongelmia, ja uni on levollista ja rentouttavaa. Yleensä tällaisilla henkilöillä myös nenätiehyet ovat auki, he eivät tupakoi, kärsi ylipainosta tai ole nauttineet ennen nukkumaanmenoa raskasta ateriaa tai suuria määriä alkoholia.
Useille selällä nukkuminen ei kuitenkaan sovi: selinmakuulla nielussa oleva pehmeä kudos ja kieli ahtauttavat hengitystiet, jolloin ilma ei kulje kunnolla, hengittämisestä tulee hankalaa ja henkilö kuorsaa. Pelkän yöllisen melun lisäksi selällä kuorsaaminen aiheuttaa mm. päiväväsymystä, ärtyneisyyttä, keskittymiskyvyn laskua, verenpaineen nousua, kurkun kuivumista ja kipeytymistä sekä elimistön huonoa hapensaatia. Selällään kuorsaavan uni on katkonaista, pinnallista ja huonolaatuista. Tällainen uni ei luonnollisestikaan anna keholle ja aivoille tarpeellista lepoa. Jos hengitys katkeilee pitkiksi ajoiksi, voi seurauksena olla jopa aivoinfarkti, diabeteksen puhkeaminen tai sydän- ja verisuonitauti.
Miten sitten pysyä yöllä kylkiasennossa – nukkuessa omia liikkeitään kun ei pysty kontrolloimaan? Asentokuorsaajille on onneksi kehitetty monia helppokäyttöisiä välineitä, joilla selällämakuun välttäminen on mahdollista.
Kuorsaajan tyyny
Kuorsaajille kehitetyissä ns. anti-snoring-tyynyissä on ainutlaatuinen anatominen muotoilu, joka tekee selällä nukkumisesta epämiellyttävää, suorastaan mahdotonta. Kuorsaustyynyyn rakennettu keskiharjanne tukee niskaa ja päätä siten, että kylkiasento tuntuu luontevalta. Markkinoilla on myös paristokäyttöisiä ns. älykkäitä kuorsaustyynyjä, joihin on rakennettu sisään ääneen reagoivat sensorit. Kun kuorsaus toistuu riittävän monta kertaa riittävällä voimakkuudella, tyyny alkaa liikkua hiljalleen poikittaissuunnassa. Tämän pitäisi rentouttaa nukkujan lihaksia ja muuttaa tämän nukkuma-asentoa. Tyyny lopettaa liikehtimisen, kun kuorsaus vaimenee.
*** laadukas sveitsiläinen Posiform® -kuorsaustyyny
Puskurivyöt
Selälleen kellahtamista estämään on kehitetty myös vöitä ja paitoja, jotka tekevät siitä mahdotonta: antisnore-vyö puetaan päälle hieman kuten reppu, hihnat olkapäiden yli ja vyötärön ympäri. Selkäpuolella “repun paikalla” on tyynyrakenne, joka estää selällämakuun. Kevyempi ja vähemmän hiostava versio on vyötärön ympärille kiinitettävä vyö, jonka avulla nukkujan selkään lapaluiden korkeudelle kiinnittyy muovinen “tennispallo”, kova kuppi, joka myös palauttaa selälleen kääntymässä olevan nukkujan takaisin kylkiasentoon.
*** Uneksi.com-verkkokaupan Hypnax-uniapneavyö on kevyt ja kätevä apu asentokuorsaajalle
Apua voi löytyä myös ei-kuorsaussektorilta
Myös “normaali” jämäkkä tyyny, joka muotoutuu lämmön ja kehon mukaan, voi auttaa kuorsaajaa nukkumaan kyljellään. Halpahallien alennuskoreista tällaisia tyynyjä ei kuitenkaan ole saatavilla, vaan laadukkaasta tyynystä on oltava valmis myös maksamaan. Jotkut kuorsaajat onnistuvat korjaamaan ja stabiloimaan asentonsa myös ns. vartalotyynyn tai niskatyynyn (jollaisia käytetään esimerkiksi linja-autossa tai junassa matkustettaessa) avulla.