Olen aina ollut kova poika kuorsaamaan. Siitä lähinnä kuulin kommentteja, vitsejä ja ärjymistä. Itseäni tuo ei koskenut millään tapaa, koska enhän itse sitä joutunut kuulemaan. Nukuin oikein makeasti. Kolmenkympin iän jälkeen painoa alkoi kertyä vuosi vuodelta, kuorsaaminen jatkui entisellään, mutta sitten mukaan alkoi tulla väsymys: vaikka nukuin miten paljon (aina tilaisuuden tullen oikaisin mieluusti päiväunille ja aamulla nukuin niin kauan kuin siihen oli mahdollisuus), olin aina väsynyt ja haukottelin. Yritin juoda sitkeästi kauheita määriä kahvia. Kun 41-vuotiaana nukkuminen alkoi mennä niin pitkälle, että nukuin puoliltaöin nukkumaan mentyäni seuraavana päivänä jonnekin kahteen asti, vaimo pakotti hermonsa menettäneenä minut lääkäriin. Otettiin verikokeet. Hemoglobiini oli taivaissa, punasoluja paljon enemmän kuin normaalisti. Mitään muuta ei löytynyt, ei siis sokeritautia, ei kilpirauhasen vajaatoimintaa tmv. Lääkäri sanoi, että en saanut kunnolla happea, josta syystä elimistöni oli jatkuvasti kuin korkean paikan leirillä. Takaisin lääkäriin vonkumaan lainaksi unen rekisteröintilaitetta. Olin melko varma, ettei minulla mitään apneaa ole, että olen vain jostain ihmeen syystä niin kauhean vetämätön ja ehkä laiska. Anturit kiinni ja viikset nenään ja sitten kone käyntiin. Viikko tämän jälkeen sain tulokset: erittäin vaikea uniapnea. Lääkäri ihmetteli, miten ylipäänsä enää pystyin tekemään töitä – tai oikeastaan mitään. En oikein pystynytkään. Lähete keskussairaalaan ja onneksi kiireellisenä. Kului vain pari viikkoa, kun pääsin hakemaan CPAP-laitteen. Ensimmäinen ilta oli aika tuskaisa, maski tuntui puristavalta ja “hengityskone” ajatuksena inhottavalta. Mutta ekana aamuna herättyäni olo oli kuin uudestisyntyneellä: minua ei väsyttänyt! Maskin kanssa on edelleen taiteilua, välillä se puskee ilmaa silmille ja herättää, välillä se puristaa nenän lyttyyn. Ja eihän se härveli mikään kiva ole. Mutta on kyllä käsittämättömän upeaa, että normaali unimäärä riittää ja päivällä en ole tokkurassa. Ajatus kulkee ja astiat pysyvät kädessä. Painoa on aivan liikaa. Sitä pitää ehdottomasti saada pois parikymmentä kiloa, ihan jo siksikin, ettei kaikki muutkin sairaudet iske. Eli minun neuvoni on: menkää lääkäriin, pyytäkää tutkimuksia!
-Markku 42, Lahti-
