Olemme olleet naimisissa kohta 20 vuotta. Tuosta viimeiset 4 vuotta olen ollut kuorsaajan puoliso ja luulen ettei 5:ttä vuotta tule.
Kuorsaus tuli meille vaivihkaa. Ensin vierailut olivat satunnaisia ja kuinka ollakaan olen nyt tilanteessa, että olen viimeksi nukkunut puolisoni kanssa samassa sängyssä 2 vuotta sitten! Kuuntelen kuorsausta joka yö, kuorsaus menee pitkin korvakäytäviä selkärankaan aiheuttaen ärsytyskynnyksen kohoamisen. Mieleni tekisi lyödä, hakata ja potkia. Karjua, itkeä, rukoilla, anella puolisoani hoitamaan tämän pois. Mutta mitään ei tapahdu.
Kuorsaaminen vaikuttaa kuorsaajan jokapäiväiseen jaksamiseen, mutta myös minun ja lastemme elämään. Toisinaan yöunien jäädessä muutaman tuntiin, on olo aamulla vähintäänkin ”räjähtänyt”. Lapsia ei tahdo saada aamulla hereille, he ovat kiukkuisia ja keskittymiskyky koulussa kärsii. Kärsimme kaikki ajoittain päänsärystä ja itselläni on kroonista väsymistä.
Sanomattakin on selvää että riitelemme asiasta joka viikko. Avioeroa olemme miettineet. Yövieraita meillä ei käy, eikä perhettämme kutsuta vierailulle –ellei puolisolleni ole omaa huonetta. Tuttavat joutuvat ikävään välikäteen sillä puolisolleni vierailun peruuntumisen syytä ei voi kertoa sillä hän vähättelee koko ongelmaa. Syyllinen ole minä, tekemällä kaikista asioista vaikeita.
Puolisoni on kertomuksen mukaan käynyt lääkärillä vuosi sitten. Tuolloin lääkäri oli sitä mieltä ettei ongelmaa ole? Lähestyin diagnoosin tehnyttä työterveyslääkäriä ja kyseenalaistin hänen ammattitaidon. Puolisollani on öisin hengityskatkoksia. Toisinaan jännitän montako sekuntia hän on hengittämättä, aamuisin hän yskii ja hän torkahtelee illalla tuon tuostakin. Hän kuorsaa nukkuipa sitten selällään tai vatsallaan. Tästä huolimatta lääkäri oli sitä mieltä että kaikki on kunnossa? Ilman tarkempaa tutkimusta? Hänelle ei puhuttu mitään uniapnepatjasta, joka mielestäni olisi ollut ensimmäinen asia kuorsauksen tutkimiseksi. Kuinka kuorsaaja osaa vastata kysymykseen katkonaisista yöunista? Eikö tätä pitäisi kysyä heiltä jotka yrittävät nukkua samassa huoneistossa?
Palauteryöppyni jälkeen hän tosin pyysi puolisoani käymään uudelleen vastaanotolla. Mutta kiireinen puolisoni ei suo sitä iloa minulle, ”nalkuttavalle akalle”.
Minä kärsin tästä ja mielelläni jakaisin puolisoni kanssa aviovuoteen. Sanomattakin on selvää ettei seksielämääkään ole.
Lasten kasvaessa meillä olisi mahdollisuus keskittyä toisiimme ja vaikka matkustella. Mutta tämä ei valitettavasti onnistu sillä kuorsaus on ylimääräinen, kutsumaton matkakumppani. Puolisoani tämä ei häiritse ja hänen mielestään pystyisin nukkumaan mikäli TODELLA haluaisin sitä. Matkoilla myöskään minun (ja lasten) muutaman yön valvominen ei ole ongelma, sillä puolisoni mielestä voimme tasata yöunet matkan jälkeen kotona. Mielestäni tämä on käsittämätön ajattelutapa ja huomaan taas muuttuvani nalkuttavaksi akaksi.
Olen onneksi saanut apua omalta työterveysasemalta. Syön unilääkkeitä ja käyn keskustelemassa psykologilla tästä umpikujasta. Toisinaan työpäivät menevät sumussa ja väsymyksen ollessa kovimmillaan joudun jäämään kotiin.
On ikävää seurata myös lasten jaksamista. Heille pelastus on omat huoneet, ovet kiinni ja korvatulppien käyttö. Tarvittaessa myös Melatoniini auttaa.
Olen toivonut usein aamuyöllä, että se olisin minä joka kuorsaisi, sillä minä olisin hakenut apua ajoissa. Toisaalta mietin onko parisuhteemme tullut tiensä päähän? Miksi puolisoni ei pyri hoitamaan kuorsausta? Eikö hän näe kuinka me kaikki kärsimme? Eikö hän muista vielä aikaa ennen kuorsausta?
- 43-vuotiaan kuorsaavan miehen 41-vuotias vaimo -
