uniapnea

Mitä uniapnea on?

Uniapnea tarkoittaa ylähengitysteiden ahtautumista nukkumisen aikana. Merkin uniapneasta huomaa yleensä ensimmäisenä vieressä nukkuva puoliso: uniapneetikon hengitys on katkonaista ja välillä voi jopa tuntua siltä, että puoliso ei hengitä enää ollenkaan; hengityskatkokset voivat olla todella pitkiä. Toinen hälyttävä merkki on väsymys. Vaikka apneetikko nukkuisi määrällisesti paljonkin, uni ei piristä, koska se on huonolaatuista ja katkonaista. Yön aikana henkilö ei saa tarpeeksi happea. Nykyään uniapnea on meillä ja muualla maailmassa melko yleinen, mutta ei lainkaan harmiton vaiva. Se aiheuttaa meluhaittaa ja huolta ympäristölle, mutta ennen muuta merkittävää terveysriskiä uniapneasta kärsivälle itselleen. Pahimmillaan uniapnea voi altistaa sydänkohtaukselle. Päiväväsymys puolestaan aiheuttaa suuren riskin esimerkiksi liikenteessä ja tarkkuutta vaativissa työtehtävissä.

 

 

Uniapneakiskosta apua kiusalliseen ja vaaralliseen vaivaan

Uniapneaa hoidetaan ensisijaisesti ylipainehengityshoidolla, joka toteutetaan ns. CPAP-laitteella. Lievään ja keskivaikeaan uniapneaan voi hoidoksi riittää myös uniapneakisko. Kisko tulee kysymykseen myös silloin, jos CPAP-laitteen käyttö ei jostain fysiologisesta tai muuta syystä onnistu.  Uniapneakisko toimii siten, että se työntää alaleukaa aavistuksen eteenpäin. Nielun lihaksisto aktivoituu, mistä johtuen kieli ja pehmeä suulaki eivät pääse tukkimaan hengitystä unen aikana. Koska nieluun saadaan näin enemmän ilmatilaa, hengityskatkokset vähenevät. Koska unen laatu ja määrä paranee merkittävästi, on uni virkistävämpää. Yleensä katkonaisen hengityksen ohella toinen uniapnean indikaattori onkin juuri tolkuton väsymys päiväsaikaan.

Uniapneakiskon voi teettää asiaan perehtyneellä hammaslääkärillä. Lääkärin valmistamat kiskot ovat luonnollisestikin muottivaloksineen ja konsultaatioineen todella arvokkaita. Uniapnean haittoja vähentäviä kiskoja voi ostaa myös ilman reseptiä ja lääkärin määräystä. Valikoimassamme olevat kuorsaus- ja uniapneakiskot – myös kaikista edullisimmat vaihoehdot – toimivat kaikki siinä mielessä samalla periaatteella, että ne työntävät alaleukaa eteenpäin ja parantavat ilman virtausta ylähengitysteissä. Kiskoissa on eroja sen suhteen, pitääkö ne lämpömuotoilla ennen käyttöönottoa vai ovatko ne heti valmiit, hihnoilla sopiviksi säädettävät. Kummallakin "koulukunnalla" on kannattajansa.

 

Tutustu terveydenhuoltoalan ammattilaisten kehittämään ja lääkäreiden suosittelemaan Somnofit®-uniapneakiskoon

Hammaslääkärit suosittelevat keskivaikean ja lievät uniapnean hoitoon valikoimamme ammattimaisimpia, sveitsiläisvalmisteisia Somnofit®-kiskoja (Somnofit® ja SomnofitS®, joka on uudistettu malli). Useat lääketieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että Somnofit-kiskot säännöllisesti käytettynä vähentävät huomattavasti sekä kuorsaamista että uniapneaa.

 

Uniapneavyö on käytössä miellyttävä ja pitkään kestävä apu asentokuorsaajalle

Uniapneavyön tarkoitus on pitää nukkuja yöllä kylkiasennossa. Yleensä jo tämä riittää vaimentamaan tai jopa poistamaan häiritsevän ja haitallisen kuorsauksen. Samalla vyön käyttö parantaa unen laatua, mistä hyötyvät uniapneaa sairastavat henkilöt. Hypnax-uniapneavyö on edullinen ja luonnollinen tapa lievää uniapneaa sairastaville sekä selällään kuorsaaville.